Lämmin joulutervehdys

Elämäntapa

1 minuuttia

xmas_all4

Joulu on jo ovella ja on aika lähettää tervehdys rakkaille lähellä ja kaukana. Ja mikä olisikaan parempi kuin lähettää heille todella lämmin kehotus viettää hieman rentouttavaa aikaa saunassa?

Joulukuu voi olla stressaavaa aikaa ja muistilistat ovat loputtoman pitkiä. Ruokaostokset, joululahjaostokset, viime hetken työtehtävät...joskus tekemistä tuntuu riittävän loputtomiin. Joulukuussa pitäisi kuitenkin olla kyse jostain muusta! 


Ainakin jos me TylöHelolla saamme päättää. Meidän mielestämme joulukuussa pitäisi rauhoittua ja hiljentyä, pohtia mennyttä vuotta ja tehdä suunnitelmia uuden varalle. Silloin pitäisi viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa ja antaa heille jakamatonta huomiota. Siitähän joulussa on loppujen lopuksi kyse. Lämpimien ja hellien hetkien jakamisesta. Muistojen tekemisestä.

Siksi käynnistimme joulusaunakampanjamme - jotta voisit lähettää helposti lämpöisen saunatervehdyksen ystävillesi ja perheellesi! Se on muistutus pitää pieni tauko jouluvalmisteluista ja vain levätä ja rentoutua saunassa. Yhdessä tai yksin. Kotona tai lähimmällä kuntosalilla. Millaisessa saunassa tahansa!